Kesäloma reissu starilla ja megastarilla 15.6.2017
Tänään oli tarkoituksena lähteä katsomaan uutta megastarilla, heräsin jo 3:40 huonosti nukutun yön jälkeen kärsien niska ja päänsärystä, söin aamiaisen ja lähdin 4:40 hakemaan kavereitani melkein naapurista, aamu valkeni
aurinkoisena matkalla kävimme neste sipoonlahdessa joka ei ollutkaan auki kuin vasta 6
ja olimme viideltä siellä, no lähdimme sitten terminaalia kohti saavuimme Länsiterminaalille jo hyvissä ajoin, olimme jonossa kello 6:05
jonka jälkeen jäimme odottamaan porttien avautumista, opasteet olivat aika hyvät ja sunnistaminen onnistui aika hyvin.
6:40 pääsimme starille , jonka jälkeen suunnistimme aamupalalle, odottaessaan me otimme kuvia
, joka oli todella täynnä ja luki että kattaus loppuunmyyty , ruoat olivat ihan hyviä minä tosin en voinut paljon syödä koska oloni oli aika Huono, otin Buranan ja loppu vaiheessa laiva matkaa oli oksettava olo mutta se meni ohi kun pääsi laivasta autoon :) tämä oli eka kerta kun lähdin autolla Tallinnaan
Suunnistimme heti Tallinnaan päästyä eläintarhaan ajelimme hiljaisia kujia, Virossa oli hienoja puita osa taloista oli ränsistyneitä , saavuimme 10:30 eläintarhaan jossa oli paljon eläimiä :)
Tässä alkuun lähtö kuva :)
kävimme kohteessa kahvilla mutta jouduimme tyytymään mehuun ja suht koht palaneisiin leivonnaisiin 😂
eläintarhassa vierähtikin 4 tuntia, en itse katsonut kaikkia eläimiä 10 minuuttia niin sain aina odottaa kavereitani tietyn matkan päässä :)
kävimme myös matkamuistoja ostamassa ja sitten lähdimme suunnistamaan autolle . Eläintarhan jälkeen lähdimme vieressä olevaan Rocca Al mare kauppakeskukseen
Söin kebab dönerin ja kaverit menivät kauppoihin ostoksille.. lähdimme n. Puolen tunnin päästä pois kun tämä kauppa ei ole ihan suunnattu meille kalliine vaate kauppoineen 😂 tämän jälkeen lähdimme ajamaan kristiine kauppa keskukseen , Virossa ajo oli suht koht helppoa kuhan vaan uskalsi olla rohkea ei saanut jäädä kauaksi aikaa miettimään muuten kuulu tööööt 😁😁ehdimme olla noin tunnin ja oli aika suunnata autolle ja käydä hakemassa autoon osa :) tie oli vähän vaikea koska jouduimme ajamaan ratikka kaistalle GPS ei myöskään tiennyt. Huomasimme sen ja menimme äkkiä suojatien yli ja olimme taas autotiellä😂😂 lähdimme kohti d terminaalia
olimme siellä jo hyvissä ajoin ja saimme megastarista kuvan kun saapui satamaan :) itse ajoimme pitkää ramppia ylös , itse menin syömään laivaan päästyämme kaverit menivät buffettiin minä kävin fast lanessa siellä ei ollut paljon porukkaa ,
tämän jälkeen menin kauppaan kun ensiksi pääsin sinne minusta se oli vaikeasti tehty että eka sinne raput alas ja sitten viinat kyytiin en jaksanut enää ostaa muuta kun jouduin kuskata niitä siellä ja sitten viemään ne autoon , kävin coffee &cossa juomassa kylmän kahvin
ja ostamassa matka muistoja tämän jälkeen menin istumaan ja odotin kunnes saavumme satamaan :) kello oli 21.05 kun näimme kavereitteni kanssa ja lähdimme kohti autoa ,he menivät vielä vessaan vaikka olikin jo vähän kiire mutta hyvin ehdimme
Reissu meni ihan hyvin ja ilma oli mitä mainioin , valkoiset olkapääni saivat myös hiukan väriä :) kiitos kavereille ja tallinkille jälleen onnistuneesta meri matkasta
Lopussa kuvia laivoista ja kauniista merestä
aurinkoisena matkalla kävimme neste sipoonlahdessa joka ei ollutkaan auki kuin vasta 6
ja olimme viideltä siellä, no lähdimme sitten terminaalia kohti saavuimme Länsiterminaalille jo hyvissä ajoin, olimme jonossa kello 6:05
jonka jälkeen jäimme odottamaan porttien avautumista, opasteet olivat aika hyvät ja sunnistaminen onnistui aika hyvin.
6:40 pääsimme starille , jonka jälkeen suunnistimme aamupalalle, odottaessaan me otimme kuvia
, joka oli todella täynnä ja luki että kattaus loppuunmyyty , ruoat olivat ihan hyviä minä tosin en voinut paljon syödä koska oloni oli aika Huono, otin Buranan ja loppu vaiheessa laiva matkaa oli oksettava olo mutta se meni ohi kun pääsi laivasta autoon :) tämä oli eka kerta kun lähdin autolla Tallinnaan
Suunnistimme heti Tallinnaan päästyä eläintarhaan ajelimme hiljaisia kujia, Virossa oli hienoja puita osa taloista oli ränsistyneitä , saavuimme 10:30 eläintarhaan jossa oli paljon eläimiä :)
Tässä alkuun lähtö kuva :)
kävimme kohteessa kahvilla mutta jouduimme tyytymään mehuun ja suht koht palaneisiin leivonnaisiin 😂
eläintarhassa vierähtikin 4 tuntia, en itse katsonut kaikkia eläimiä 10 minuuttia niin sain aina odottaa kavereitani tietyn matkan päässä :)
Söin kebab dönerin ja kaverit menivät kauppoihin ostoksille.. lähdimme n. Puolen tunnin päästä pois kun tämä kauppa ei ole ihan suunnattu meille kalliine vaate kauppoineen 😂 tämän jälkeen lähdimme ajamaan kristiine kauppa keskukseen , Virossa ajo oli suht koht helppoa kuhan vaan uskalsi olla rohkea ei saanut jäädä kauaksi aikaa miettimään muuten kuulu tööööt 😁😁ehdimme olla noin tunnin ja oli aika suunnata autolle ja käydä hakemassa autoon osa :) tie oli vähän vaikea koska jouduimme ajamaan ratikka kaistalle GPS ei myöskään tiennyt. Huomasimme sen ja menimme äkkiä suojatien yli ja olimme taas autotiellä😂😂 lähdimme kohti d terminaalia
tämän jälkeen menin kauppaan kun ensiksi pääsin sinne minusta se oli vaikeasti tehty että eka sinne raput alas ja sitten viinat kyytiin en jaksanut enää ostaa muuta kun jouduin kuskata niitä siellä ja sitten viemään ne autoon , kävin coffee &cossa juomassa kylmän kahvin
ja ostamassa matka muistoja tämän jälkeen menin istumaan ja odotin kunnes saavumme satamaan :) kello oli 21.05 kun näimme kavereitteni kanssa ja lähdimme kohti autoa ,he menivät vielä vessaan vaikka olikin jo vähän kiire mutta hyvin ehdimme
Reissu meni ihan hyvin ja ilma oli mitä mainioin , valkoiset olkapääni saivat myös hiukan väriä :) kiitos kavereille ja tallinkille jälleen onnistuneesta meri matkasta
Lopussa kuvia laivoista ja kauniista merestä
Valokuvaajina toimi minä ja kaverit kiitos :)
Kommentit
Lähetä kommentti