Kaverin kanssa Megastarilla 24.3-18
Olin jo kauan haaveillut pääseväni kaverin kanssa laivalle. Yksi kavereistani suostui, joten varasimme päivä Tallinnassa -risteilyn lauantaille 24.3.
Matkapäivä koitti. Hain kaverini jo edellisenä iltana meille. Avomieheni ei tullut tällä kertaa mukaan, hän kuitenkin vei meidät terminaalille. Tässä vielä kotona kahvia ennenkuin lähdimme, kohti terminaalia
Lähdimme kello 8 ajamaan kohti terminaalia. Perille saavuttuamme menimme suoraan tekemään lähtöselvityksen, terminaalissa ei ollut vielä ruuhkaista. Lähtöselvityksen jälkeen menin kaverini kanssa kahville odottamaan Megastarin saapumista.
Sain Megastarista myös kuvan.
Sain Megastarista myös kuvan.
Ilma oli kaunis jo tässä vaiheessa. Laivaan päästyämme veimme tavaramme säilytyslokeroon ja tämän jälkeen suuntasimme ulkokannelle kuvailemaan. Kannella oli kova tuuli, mutta sain siitä huolimatta kauniita maisemakuvia. Niitä ei voita mikään. Myös Finlandia osui kameraan
Tämän jälkeen suuntasimme katsomaan, olisiko aamiaisbuffetissa tilaa. Tilaa ei ollut, mutta asiakaspalvelija kehotti meitä kokeilemaan tunnin kuluttua uudelleen. Emme kuitenkaan jaksaneet odotella, joten menimme Fast Laneen syömään. Otin smoothien ja katkarapuleivän, joka oli aivan yhtä hyvä kuin viime kesänä.
Syötyämme kävimme katselemassa kaupan tarjontaa. En valitettavasti löytänyt Fazerin Domino-suklaalevyjä, ne olivat ilmeisesti loppuneet suuren kysynnän vuoksi. Dominosuklaata saa nimittäin tällä hetkellä vain laivoilta.
Kaupan tarjontaa katseltuamme menimme Sitting Loungeen lataamaan puhelimia.
Tämän jälkeen menimme kannelle 7 odottamaan maihinnousun alkamista. Matka Tallinnaan sujui rauhallisesti, vaikka laiva olikin melko täynnä.
Poistuimme laivasta ja suuntasimme ensimmäisenä uudistuneeseen kauppakeskus Nauticaan.
Uudistus oli onnistunut ja kaupat olivat selkeitä. Kävimme myös katsomassa Rimissä kauniita kakkuja, niitä ei harmillisesti voinut ostaa kotiin pitkän kuljetusmatkan vuoksi.
Katseltuamme lähdimme kohti Viru keskusta. Viru keskuksessa istahdimme hetkeksi ja lähdimme kauppoihin kiertelemään.
Uudistus oli onnistunut ja kaupat olivat selkeitä. Kävimme myös katsomassa Rimissä kauniita kakkuja, niitä ei harmillisesti voinut ostaa kotiin pitkän kuljetusmatkan vuoksi.
Katseltuamme lähdimme kohti Viru keskusta. Viru keskuksessa istahdimme hetkeksi ja lähdimme kauppoihin kiertelemään.
Käveltyämme jonkin aikaa lähdimme kohti vanhaakaupunkia. Ensimmäisenä silmiin osui tietenkin Tallinnan ihana kukkakatu, joka oli nyt uusittu.
Kojuissa oli nyt ovet ja ne näyttivät paljon siistimmiltä. Kukatkin olivat paremmin esillä.
Kukkia katseltuamme ja kuvailtuamme lähdimme etsimään kaverini äidin suosittelemaa Maiasmokk-kahvilaa.
Kahvila löytyi pienen etsinnän jälkeen. Sisältä löytyi paljon ihmisiä ja kauniita leivonnaisia. Itse söin croissantin lohella sekä kirsikkarullan, kaverini otti suklaakakkua.
Kulutimme aikaa kahvilassa istuen noin tunnin. Kuvailimme vielä vanhaakaupunkia, jonka jälkeen lähdimme kohti satamaa.
Kävimme Sadamarketissa ja Nauticassa ostamassa tuliaisia töihin ja kotiin avomiehelle. Pian koittikin aika palata terminaalille.
Hetken istuttuamme menimme lähtöselvitysporteille ja sain myös auringonlaskusta kuvan
. Kaverini kortti ei aluksi toiminut mutta lopulta hän pääsi portin läpi. Itse yritin ainakin kahdeksan kertaa tuloksetta, mutta lopulta toinen matkustaja päästi minut kanssaan portista samalla kertaa. Porteissa taisi olla jotain vikaa, sillä moni muukin kärsi samasta ongelmasta.
. Kaverini kortti ei aluksi toiminut mutta lopulta hän pääsi portin läpi. Itse yritin ainakin kahdeksan kertaa tuloksetta, mutta lopulta toinen matkustaja päästi minut kanssaan portista samalla kertaa. Porteissa taisi olla jotain vikaa, sillä moni muukin kärsi samasta ongelmasta.
Tästä selviydyttyämme odotimme vähän aikaa kunnes pääsimme laivaan. Veimme tavarat säilytykseen ja suuntasimme syömään. Itse söin Hot Dogin, join myös kaksi isoa lasia Coca Colaa.
Syötyämme kävimme vielä ostamassa kaupasta hieman alkoholia. Veimme loput tavarat säilytykseen, kävimme ottamassa iltakuvat Tallinnasta ja menimme istumaan Sitting Loungeen Helsinkiin saapumiseen asti.
Maihinnousu alkoi, mutta jäimme laivaan vielä vähäksi aikaa, sillä emme halunneet joutua ruuhkaan. Saimmekin kävellä tunnelissa melkein kahdestaan.
Saavuimme terminaaliin, jossa avomieheni jo odotti ja matka kohti kotia alkoi. Kiitos taas Tallinkille matkasta, loppui aika lyhyeen kuten Tallinnan päivämatkat yleensäkin, mutta kesäkuussa taas uudestaan!
Blogin on oikolukenut Eemil Vartiainen , joka kehitti myös Gabinguru hyttiarvostelu ohjelman, sinne saa lisätä hytti arvioita ! Kiitos Eemil :)
Blogin on oikolukenut Eemil Vartiainen , joka kehitti myös Gabinguru hyttiarvostelu ohjelman, sinne saa lisätä hytti arvioita ! Kiitos Eemil :)
Kommentit
Lähetä kommentti