Automatka viroon 17.10.2022





 Lähdimme kaveruksien kanssa Tallinnaan autolla  oli suunniteltu koko kesä.

Laivana oli tällä kerralla Eckerö linen Finlandia.

Hain kaverin Mäntsälästä ja toisen Helsingistä.



Kuvaaja Janika

Ilma oli autoilijan kannalta pahin mahdollinen vettä satoi aamulla oli pimeetä ja tie oli aivan musta, lähdimme ajoissa joten olimme myös satamassa ajoissa , laiva lähti 9.15 pääsimme kyytiin n. 8.30

                                 

✋🚢

Meille oli varattuna aamiais buffet.

Kun laiva lähti ja suuri meren käynti alkoi.    

Janika ei pystynyt syömään koska hänelle tulee huono olo Jenna söi mutta vähemmän . 

 Minua tuuli ei  haittaa mutta ei se nyt ihan kivalta tuntunut , tottuneena meren kävijänä ei haitannut niin paljon että buffet olisi pitänyt jättää väliin , tuuli oli n 18ms

 

 Luulin tämän olevan viimeinen kuva starista mutta se jäikin vielä reitille.

Kävimme katselemassa laivan tarjontaa .

 

Jenna oli ensimmäistä kertaa ko laivalla . Laivassa on valitettavan  vähän istuma paikkoja, olihan syysloma ja laivalla oli tietysti väkeä.  No istuimme käytävällä ja Odotimme kun miehistö antoi ohjeet että autolle voi mennä,  Vihdoin ovet aukenivat ja pääsimme laivasta ulos , alussa oli liikenne ympyrä joka oli tukossa satama alueen remonttien takia    menimme google mapsin ohjaamaa reittiä joka vei meidät jotain tallinan syrjä kujaa   menimme myös kauniin rannan ohi, ajelimme jonkin verran ja katselimme maisemia, Tallinnassa liikenteen syke on hieman erilainen kun meillä , se on mentävä eikä meinata. 

Liikenne opasteet ovat pienempiä ja vaikeammin luettavampia kuin meillä Suomessa .  Yleinen nopeus rajoitus 70km/h.

 Ensimmäisenä menimme ulemisten kauppakeskukseen   

Kävimme Prismassa  josta ostin core tex talvi kengät , kävimme apteekista ostamassa voltaren geeliä ja jotain särkylääkkeitä kokata ne on Virossa halvempia kuin Suomessa,  tämän jälkeen kävimme    

Maximassa ja  Rimissä, ostimme,jotain tarpeellisia tavaroita itse mehua koska auto virosta saa erilaisia mehuja.  

Ostimme Rimistä ruoan ja söimme autossa.

 Jenna  osti Hesburgerista me Janikan kanssa pizzan joka maksoi vain 5e kpl , hinta suorastaan todella edullinen . 

Aika kului todella nopeasti ja oli aika suunnata laivalle päin.

Kuvaaja Janika

Haasteellisempi osuus oli päästä liikenne ympyrästä oikeaan suuntaan , luki aina vaan harju 3x menimme kunnes pääsimme super Alkoon , kello alkoi olla.jo paljon mutta ehdimme juuri ja juuri . 

Laivassa ei ollut paluu matkalla paljon väkeä. 


Kiitos matka seurasta,  otetaan taas joskus uudestaan ;) 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Välilevyn ja sappirakon leikkauksen jälkeen elämä voittaa!!

Viking Gabriella 17.8-19.8

Silja symphony risteily 3.12-5.12.22